Jokainen jouhi kertoo tarinaa - osa 3
- MS
- 6 päivää sitten
- 2 min käytetty lukemiseen
Ensimmäinen koru
Nannalla on tausta tekstiilitaiteilijana, tekstiiliartesaanina ja suunnittelijana. Oliko juuri tuo tausta se, joka herätti kiinnostuksen jouhiin materiaalina?
– Kyllä, ehdottomasti. Olen vuosikymmenten ajan työskennellyt lankojen ja tekstiilien kanssa. Olen tehnyt applikaatioita ja tilkkutöitä, kutonut mattoja. Olen suunnitellut neuleita, kirjontaa, vaatteita ja sisustustekstiilejä – mitä kaikkea... Mutta siinä ei ole vielä kaikki. Olen myös suunnitellut puutarhoja, koteja ja jopa pieniä rakennuksia. Mutta jouhi – se todella vei mukanaan.
(Nanna on aikoinaan kuvannut töitään lähinnä dioiksi,aikana ennen kännykkäkameroita, mutta joitakin hänen töitään voit nähdä hänen julkisessa Facebook -albumissaan.)
– Minulle luonnollisin tapa lähestyä jouhta oli yrittää kutoa siitä "pienoistekstiili", nauha. Olin nähnyt koruja, joissa jouhia oli letitetty tai punottu eri tavoilla, mutta halusin luoda jotain kestävämpää, hienostuneempaa, sellaista, jossa voisi leikitellä kuvioilla ja väreillä.
Mutta palataanpa vielä siihen 40-vuotislahjaan. Sinulla oli nauha valmiina, mitä tapahtui seuraavaksi?
– Menin kultasepän luo ja vein hänelle Niten vanhan oliivikuolaimen. Pyysin, että hän tekisi siitä pienoismallin. Sitten tuo pieni kuolain kiinnitettiin nauhaan ja ensimmäinen kaulakoru oli valmis.
Nanna kaataa lisää kahvia. Katselemme vanhoja valokuvia ja käymme läpi muistoja.
– En koskaan unohda sitä hetkeä kun ystäväni sai lahjansa. Meitä oli parisenkymmentä tallilaista juhlimassa illallispöydän ääressä. Jälkiruoan aikaan hän alkoi avata lahjojaan, katsoi korua ja sanoi: ”kiva”, laittoi rasian pois ja avasi seuraavan. Vieressä istuva nainen huomautti että nauha on tehty hevosen häntäjouhista. Hän vilkaisi uudestaan ja sanoi: ”ai, ihan totta, vau” – ja siirsi rasian jälleen syrjään...
– Kun hänelle kerrottiin, että nauha oli tehty hänen kolmen tammasukupolvensa jouhista, kyyneleet alkoivat kohota silmiin. Se oli todella tunteikas hetki täynnä hämmästystä, iloa ja liikutusta. Ja minä ajattelin: ”hienoa, hän todella pitää siitä.”
– Vain muutamaa minuuttia myöhemmin eräs toinen nainen kuiskasi: ”Minäkin haluan tuollaisen.” Kun viides jo kysyi, voisinko tehdä hänellekin vastaavan, ymmärsin, että olin keksinyt jotain todella erityistä.
Kommentit